takaisin

BLOGIT OPPIMISEN TUKENA

Jere Majava 10.5.2007


external image 497609991_e7c0ba2175_m.jpg

Jere Majavan videoluennossa käsiteltiin blogien moninaisia käyttömahdollisuuksia ja blogien opetuskäyttöä. Majavan esityksen ytimenä oli se, että Suomessa blogi on ymmärretty lähinnä verkkopäiväkirjaksi, joka on luennoitsijan mukaan liian kapea tulkinta. Blogeja voitaisiin Majavan mukaan hyödyntää esimerkiksi monipuolisemmin opetuksessa ja tieteessä.

Blogeihin liittyy jo luennoilla aikaisemmin esiintyneet teemat, kuten sosiaalinen media, vertaistuotanto, verkostoituminen ja henkilökohtaiset oppimisympäristöt. Viikkotehtävämme aiheena oli 10.5.-15.5., että jos meillä olisi "oikea" blogi, mitä siinä haluaisimme käsitellä.

Blogi antaa yksittäiselle ihmiselle mahdollisuuden julkaista materiaalia siten, että se on julkisesti jopa satojentuhansien ihmisten nähtävillä. Joukkoviestintä on ensimmäistä kertaa historiassa mahdollista yksittäiselle kansalaiselle. Aiemmin joukkoviestintä oli isojen mediatalojen yksinoikeus. Blogit mahdollistavat kansalaisjournalismin, jossa tarkemmin seuraavaksi.

Suomen kuvalehden numerossa 19 (11.5.2007) Jari Lindholm herätti kysymyksen siitä, mahdollistavatko kamerakännykät ja blogit Suomessakin kansalaisjournalismina tunnetun ilmiön. Muutama viikko sittten Helsingin Mediapäivillä puhunut aihealueen amerikkalainen guru Dan Gillmor on esittänyt, että kansalainen ei voi olla journalisti. Tätä mieltä on myös osa suomalaisista mediatutkijoista (esim. Esa Sirkkunen Tampereen yliopistosta). Journalisti-termi tulisi varata heidän mukaansa vain ammattilaisille.

Journalisteja tai ei, kansalaiset voivat ensimmäisen kerran historiassa helposti tuottaa materiaalia suurelle yleisölle esimerkiksi verkkolehtien muodossa. Verkkolehtien tekeminen käy näppärästi esimerkiksi blogissa. Myös radio-ohjelmien tekeminen ilman suurta lähetysyksikköä on nykyään mahdollista. Yksittäinen ihminen voi saada äänensä kuuluville, mikäli sisältö on riittävän kiinnostavaa. Suomalaisia podcasteja on syntynyt ja niihin voi tutustua osoitteessa http://blogit.yle.fi/podcastingmyotatuulessa ja http://x-stage.yle.fi/podcastejasuomeksi Hyvä esimerkki kansalaisjournalismista on pieni keskisuomalainen Kyyjärven kunta, jossa on tehty Nopola News- verkkolehteä parin vuoden ajan noin sadan (!) vapaaehtoisten voimin. Käy lukemassa lehteä osoitteessa www.nopolanews.fi

Jari Lindholm esittää kirjoituksessaan, että kansalaisjournalismin muoti on saavuttanut nyt Suomen. Kansalaisjournalismi tuli kuitenkin Suomeen ja pohjoismaihin jo 1990-luvulla, jolloin useissa eri sanomalehdissä Suomessakin ryhdyttiin tekemään erilaisia kokeiluja kansalaisten aktivoimiseksi. Tälläisia kokeiluja oli melkein kaikilla suurilla sanomalehdillä, kuten esim. Savon Sanomilla. Tampereella 1990-luvun lopulla aktiiviset kaupunkilaiset pystyivät tuottamaan sisältöä omille Internet-sivuilleen (nk. Mansemedia). Mistään uudesta ilmiöstä ei ole kysymys. Tietysti viime vuosina huimaa vauhtia kehittynyt viestintäteknologia ja sen yleistyminen on lisännyt kansalaisten mahdollisuuksia esim. 1990-lukuun verrattuna.


498384031_d6b41d25d4_m.jpg
Identeetit ja kulttuurit kohtaavat verkossa. Blogit ovat ylläpitäjänsä virtuaalinen representaatio verkossa. Minkälaisen kuvan itsestään on valmis jakamaan?

Blogien opetuskäytöstä

Blogeja on mahdollista käyttää opetuksessa. Näin on toimittu jo parin vuoden ajan esimerkiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulussa, viestinnän koulutusohjelmassa. Medianomiopiskelijoiden eri kurssilla toteuttamia juttuja voi käydä lukemassa osoitteessa täältä ja radiojuttuihin pääset tästä.

Pro ja contra OpenID

Dick Hardin ja Ralf Bendrathin videot sivulla http://www.elektrischer-reporter.de/index.php
Kärjistetysti voi väittää, että verkossa sinulla on vapaus olla kuka tahansa ja edustaa ketä tahansa. Jos bloginäkyvyys alkaa korvata tutkintoja, kirjoittajien identiteetin varmistus on tältä kannaltakin tärkeä, ei vain esim. verkkokaupassa yms. OpenID – kehittely pyrkii luomaan verkkoidentiteetin, joka mahdollistaa, että et tarvitse monia käyttäjätunnuksia ja salasanoja, verkkopalveluissa on turvallista asioida, tietosi päivittyvät eri lomakkeissa yhtä aikaa, sinut voidaan identifioida samaksi asiantuntijaksi useammassa blogissa, spammaaminen vaikeutuu jne. Tässä vain muutamia esimerkkejä, joita kanadalainen alan yrittäjä Dick Hard mainitsee. Saksalainen politiikantutkija professori Ralf Bendrath on skeptisempi. Hän näkee jäljitettävän ja tietyn henkilön identifioinnin mahdollistavan järjestelmän sisältävän piirteitä, jotka mahdollistavat tietojen keräämisen yksilöistä ja niiden käyttämisen yhteyksissä, joissa asianomainen ei niitä haluaisi käytettävän. Varsinkin, kun viranomaiset luovat myös omia identiteetin varmistamissysteemejä. Bendrath näkee vaarana valvontamentaliteetin syntymisen verkossa. Nyt jo on liiketoimintaa, joka pyrkii kontrolloimaan verkossa levitettävää informaatiota ja hallitsemaan esim. yritysten mainetta uhkaamalla ei-toivotun informaation julkaisijaa oikeustoimilla. Spammaajia tuskin saataisiin kuriin, koska hekin rekisteröityisivät, mikä taas johtaisi jonkinlaisten luotettavuuslistojen syntyyn ja taas kontrolliin ja ilmaisun vapauden vapaaehtoiseen ja organisoituun rajoittamiseen. (Selityksenä on ehkä mainittava, että saksalaiset suhtautuvat skeptisesti kaikenlaisiin rekistereihin, joihin kerätään henkilökohtaista tietoa. Luultavasti historia totalitaarisen valtion kansalaisena on vielä liian lähellä. Tässä mielessä liittoutuneiden sodanjälkeinen ”Entnazifizierung” on ollut hyvin tuloksellista.)


PLE (Personalized Learning Environment)

Blaugh!-sarjakuvasivusto tekee humoristisella otteellaan tunnetuksi verkkoelämän ilmiöitä ja maalailee kävijöilleen myös vaihtoehtoisia tulevaisudenkuvia. Vaikka lähtökohtana on komiikka, löytyy rivien välistä myös paljon asiaa ja oivalluksia, jotka aukeavat ainakin hiukan verkkomaailmasta ja sen nykytrendeistä tietäväiselle. Jos blogia voidaan luonnehtia eräänlaiseksi ylläpitäjänsä representaatioksi webissä, luo se mahdollisuuden tuoda myös varsinaisen verkko-oppimisen lähemmäksi sitä kaksitasoista maailmaa, jossa ihmiset yhä enenevissä määrin elävät ja toimivat. Raimo Parikka kirjoittaa verkko-opetuksen verkkolehti "Piirtoheittimessä", ettei elinikäisen oppimisen ihanne voi todellistua teknologisessa mielessä vaihtuvien kurssinhallintajärjestelmien tasolla tai instituutiosidonnaisilla oppimisalustoilla toimittaessa. Tarvitaan ratkaisuja tai sovellutuksia lähtökohtaisesti oppijan itsensä taholta. Oppiminen laajassa mielessä ja pysyvänä toimintona sivuaa instituutioiden tarjontaa nykyisellään vain ajoittain. Visioissa PLE (suom. Henkilökohtainen oppimisympäristö) voisi hämärtää rajaa formaalin ja informaalin oppimisen välillä ja tarjota pysyvän, “luonnollisemman” digitaalisen toimintaympäristön, johon kosketuksissa suuri osa nykypäivän ihmisistä, ainakin nuorista, elävät. Ajatus henkilökohtaisesta oppimisympäristöstä esim. blogipohjalle koottuna sisältää myös näkemyksiä edellisessä luvussa esitellystä OpenID-kehitelmästä, jossa verkkokäyttäjän identiteetti ja identifiointi hakevat virtuaalista, entistä pysyvämpää ja tunnistettavampaa muotoa.

PLE-idean korostamisen myötä otetaan pesäeroa, ainakin käsitteellisessä mielessä, ns. LMS-ympäristöihin (Learning Management System), joita voidaan kuvata suljetuiksi oppimisympäristöiksi, sillä ne ovat verkkoon luotuja, lähes poikkeuksetta salasanasuojattuja ja käyttäjäkunnaltaan rajoitettuja oppimiseen tarkoitettuja verkkotiloja. Varsin karkean määrittelyn myötä ja vastakkainasettelua korostaen voidaan todeta LMS-ympäristöjen olevan ajasta, paikasta ja tahdista riippumattomia, "ennalta täytettyjä" oppimateriaalivarantoja sekä oppimisen hallinnoinnin ympäristöjä, joissa työskentely kuitenkin usein toteutuu opettajajohtoisesti ja oppimisen hallinnointitehtävään pyrkimisen mukaisesti. PLE puolestaan koostuisi perusajatuksen tasolla lähes yksin sosiaalisen verkon avoimista ohjelmista ja internetin oppimateriaaleista, joihin kaikilla on pääsy ja käyttöoikeus. Henkilökohtaisten oppimisympäristöjen perusydin on kuitenkin sekin vielä jossain määrin hämärä, sillä eri tutkijat painottavat eri asioita, tekijöitä ja palveluja sekä näkevät verkon kokonaisvaltaisen oppimisympäristönomaisen käytön ja verkko-oppimisen tulevaisuuden eri tavoin.

Esimerkkeinä vielä ratkaisuaan hakevista ongelmista ovat mm. se, onko PLE lopulta yksi sovellus vai erilaisista sovelluksista koostuva kattaus, ja vielä perustavampi kysymys on se, mitä PLE lopulta tarkoittaa pedagogisessa mielessä ja verkkopedagogiikan enteiltynä "uutena tasona" (jos näin kärkevästi asia suodaan ilmaista). Selkeää kuitenkin on, että mielipiteitä ja teitä etenemiselle on useita. Jotkut pitävät PLE-kirjainyhdistelmän alle piiloutuvaa ja täysin uudenlaiseksi verkon kulttuuriseksi muutokseksi katsomaansa polkua oppimisen tulevana valtaväylänä, toiset kääntävät katseensa loppuun saakka hiottuihin kaupallisiin sovelluksiin, joissa toteutuisi kuitenkin myös nykytutkimuksen tarjoama pedagoginen perusta. Ei liene yllätys, etteivät kaikki suinkaan ole edes vakuuttuneita sosiaalisen webin (tai web2.0:n) uutuudesta, suoranaisesta vallankumouksellisuudesta puhumattakaan. Aihepiiriä seuraa mm. Verkkopedaseuranta-blogi.



takaisin